top of page
modin
lapsen maailma
yle uutinen

Suomalaisopiskelija suunnittelee japanilaisen kunnan työntekijöille univormut

​​​

​

Tekstiiliompelua Kouvolassa opiskeleva Elina Wättö suunnittelee 

työvaatteita japanilaisen Kitashiobara -nimisen kunnan työntekijöille.

8.1.2014 klo 14:24 Yle / Kirsi Partanen

​

Mistä on kyse?

  • Tekstiiliompelua Kouvolassa opiskeleva Elina Wättö on

  • saanut tilauksen pieneltä japanilaiselta Kitashiobaran kunnalta

  • Hän suunnittelee univormut kunnan toimistotyöntekijöille

  • Vättö kertoo ihailleensa Japania jo pitkään, hän vieraili maassa

  • ensimmäisen kerran vastikään

​

Kuusankoskella asuvan Elina Wätön ura vaatesuunnittelijana on edennyt vauhdikkaasti. Nuori nainen opiskelee nyt toista vuotta tekstiiliompelua Kouvolan Seudun ammattiopistossa. Kiireisenä häntä pitää tällä hetkellä työtilaus maailman toiselta puolelta, Japanista. Wätön pitäisi nimittäin suunnitella työvaatteet muutaman tuhannen asukkaan kokoisen Kitashiobaran kunnan työntekijöille. Asuun mukaan logo ja kirsikankukka Suunnittelija on saanut asujen suhteen melko vapaat kädet. 

Univormuissa pitäisi näkyä ainakin kunnan logo sekä sakura eli kirsikankukka jossain muodossa.

​

– Naisten puvuissa aion nostaa helmaa kukkamaisesti. Miesten asuun kuuluu housut ja takki, 

mutta aion tuoda siihen sellaista särmää, jota ei yleensä näe, Wättö kuvailee. 

Japanilainen muoti vaikuttaa suomalaisesta näkökulmasta melko futuristiselta, ja myös Elina Wätön mielestä 

maassa ollaan monessa asiassa muita edellä. Hän aikoo kuitenkin tarjota malleja,

jotka tarjoaisivat jotain uutta jopa japanilaisille.

​

Wättö pääsi solmimaan suhteita Japaniin vanhan avustajan kautta.Hän toimii Haminan elinkeinoasiamiehenä, ja hän oli tutustunut Wätön tyyliin internetin kautta. Vaatteita Wättö suunnittelee oman toiminimensä kautta.

Miesten asuun kuuluu housut ja takki, mutta aion tuoda siihen sellaista särmää, jota ei yleensä näe

Elina Wättö Nuoren suunnittelijan kiinnostus Japania kohtaan on jatkunut jo pitkään. Vihdoin joulukuussa hän pääsi vierailemaan maassa ja tutustumaan olosuhteisiin, jossa hänen luomuksiaan tullaan käyttämään. Wätön suunnittelemia vaatteita tulevat käyttämään lähinnä toimistotyöntekijät.

– Ajattelin käyttää materiaalina puuvillaa. Siellä ihmiset tykkäävät olla 

lämpimissä sisätiloissa ja materiaalin on oltava hengittävä eikä hiostava, Wättö sanoo.

​

Kaikki lähtee lyhyestä lyijykynäst䠠​

Ompelukin luonnistuu Wätöltä, mutta hänen suurin intohimonsa on silti suunnittelu. Kaikki alkaa lyhyellä lyijykynällä hahmotellusta mallista, joka viimeistellään lopuksi tietokoneen piirtoalustalla.

Kiirettä piisaa vielä, sillä toukokuussa Japanissa pidettävään näytökseen pitäisi saada valmiiksi kolme asua. Syksyllä Wättö sai valmiiksi viisi mekkoa, mutta hän ei itse pidä nopeuttaan pelkästään hyvänä ominaisuutena.

– Olen nopea, mutta en niin tarkka. Joudun palaamaan niihin mekkoihin jäkikäteen ja tekemään korjauksia, Wättö naurahtaa.

​

Elina Wätön haave Japanin-matkasta toteutui viimein jouluna. 

Uusien kontaktien kautta hän pääsi myös suunnittelemaan työasuja japanilaisille toimistotyöntekijöille. Mekkojen tekijänä hän pitää itseään nopeana, jopa liian nopeana

kinno .ihast.jp

Elina Vättö on ihastuttanut japanilaisia korkealaatuisella, luovalla vaatetusalan suunnitteluosaamisellaan. 

​

Elina ammentaa suomalaisesta 

luonnosta inspiraationsa ja yhdistää 

luovuutensa korkealaatuisiin 

silkkikankaisiin.

 

Japani on aina kiehtonut Elinaa ja hän tuntee olevansa

oikealla alalla yhdistäessään suomalaisen suunnittelun 

japanilaiseen pukeutumiskulttuuriin.

 

Kinnossa japanin-viennin asiantuntijana työskentelevä

entinen avustaja "löysi"Elinan jokunen vuosi sitten ja 

auttaa Elinaa uralla eteenpäin muun muassa hoitamalla

yhteydenottoja mahdollisiin asiakkaisiin sekä saamaan

kirjalliset sopimusmallit japanilaisten toimijoiden kanssa.

​

Elinan tavoitteena on tehdä itse vaativaa suunnittelua japanilaisille kankaille, joiden valmistus juhlapuvuiksi tapahtuisi Japanissa. Yhden puvun hinta voi olla kymmeniä tuhansia euroja. "Edullisempia vakiomallistoja voisi jatkossa valmistaa myös Kouvolassa",  pohtii Elina liiketoiminnan laajentamista.

​

Kuva: Elina Vättö esitteli vaatemallistoon marraskuussa näyttelytilassa Helsingin Lasipalatsissa.

kinno 2 uraa

Kouvolalainen Elina Wättö

tekee uraa Japanissa​

​

Kuusankoskella asuva parikymppinen Elina Wättö voitti vuonna

2014 Japanissa tekstiilisuunnittelukilpailun, johon osallistui

kymmeniä japanilaisia taiteilijoita. Kouvolalainen 20-vuotias

Elina Wättö on allekirjoittanut tammikuussa 2016 sopimuksen

perinteikkään japanilaisen Kaga Yuzen Maida –yhtiön kanssa.

Kaga Yuzen Maida on 1930-luvulla perustettu silkkimaalaukseen

erikoistunut yritys. Silkkimaalaus on Japanissa arvostettu ja

perinteikäs taiteenlaji, jota nähdään esimerkiksi kimonoissa,

solmioissa ja sisustuskankaissa.

​

Elina Wättö voitti vuonna 2014 Japanissa tuomariston yksimielisellä päätöksellä tekstiilisuunnittelukilpailun, johon hänen lisäkseen osallistui kymmeniä japanilaisia taiteilijoita. Tunnettu yuzen-tekniikan taitaja, Japanissa 1970-luvulla oman uransa aloittanut akateemikko Kenji Maida kuvailee Elina Wätön lahjakkuutta ”sensaatiomaiseksi”. Erityisesti Elina Wätön tapa yhdistellä värejä herättää Japanissa ihailua. 

Parhaillaan Elina Wättö käy neuvotteluja sisustuselementtien suunnittelusta japanilaiselle hotelliketjulle ja suunnittelee työpukumallistoa japanilaisen Shiobaran kaupungin henkilöstölle.

​

Viime keväänä Kouvolan seudun ammattiopistosta vaatetustekstiiliompelijaksi valmistuneen Elina Wätön tietä Japaniin on tasoittanut Kinnossa Japanin viennin edistäjänä työskentelevä Masaki Araki, joka löysi Elinan työt muutama vuosi sitten. Entinen avustaja on auttanut Elina Wättöä kontaktoinnissa ja sopimusneuvotteluissa. 

”Urani on ilman muuta Japanissa, enkä seuraa länsimaista muotia lainkaan. Värimaailmani on hyvin värikäs ja sitä arvostetaan Japanissa”, sanoo Elina Wättö.

bottom of page